Infiniti Q45 määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Infiniti Q45

Autoilijat säästävät jopa 40%

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Infiniti Q45 määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Muiden automallien esimerkkihintoja

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö BMW 5-Sarja 520 d 2017 138800 301 €
Näytä huoltopyyntö Audi A3 1.6 TDI mk2 2018 105000 451 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat GTE 1.4 Hybrid 2016 155000 221 €
Näytä huoltopyyntö Skoda KAMIQ 2WD 1.0 TSI 2022 60000 389 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 2.0 Hybrid 2021 21500 174 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 65000 245 €
Näytä huoltopyyntö Lexus IS 300h 2014 125000 200 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.2 TSI 2015 105000 350 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz CLA 2.0 2017 71000 218 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk1 2018 33000 385 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.