Scott Wade muuttaa likaiset auton ikkunat taiteeksi

Kukapa meistä ei olisi joskus hyödyntänyt auton pintaan kertynyttä likakerrosta pienten terveisten jättämiseen tai tehnyt siihen jopa vähän suurempia piirroksia?

Yhdysvaltalainen Scott Wade on vienyt likaisiin autoihin taiteilun ihan uudelle tasolle. Mies asui pitkän ja pölyisen tien päässä Texasin keskustassa yli 20 vuotta. Koska autot olivat aina likaisia, mies tykkäsi luonnostella pölyyn erilaisia asioita. Aluksi Wade käytti vain sormenpäitään, mutta nykyään hän käyttää apunaan myös erilaisia siveltimiä. Waden taidetta on esitelty ympäri maailman erilaisilla messuilla, festivaaleilla, yritystapahtumissa ja markkinointikampanjoissa.

Wade käyttää kahdenlaisia maalauspintoja: luonnollisesti likaantuneita sekä tarkoituksella liattuja auton ikkunalaseja. Hänen mielestään likaisilla teillä ajetut, lähes läpikuultavalla pölyllä peittyneet takalasit takaavat parhaan lopputuloksen. Aina ei ole kuitenkaan mahdollista saada luonnollisesti likaantuneita autoja erilaisia tapahtumia varten, joten Wade on kehittänyt oman menetelmän ikkunalasien sotkemiseen. Hän sekoittaa vähän öljyä, todella hienojakoista pölyä (joskus jopa jauhoja!) ja hiustenkuivaajaa ikkunan käsittelemiseen. Emme suosittele kokeilemaan tätä kotona, mutta ikkunalasitaidetta kannustamme kokeilemaan!

Tässä muutamia esimerkkejä Waden taideteoksista:

Tämä teos promoaa John Waynen tähdittämää elokuvaa.

Mona Lisa hymyilee mystistä hymyään takalasissa. Tuulilasinpyyhkijän käyttö
on väliaikaisesti kielletty!

Apua! Tästä maalauksesta tuli vahingossa hieman pelottava, pahoittelee Wade.
Siirry äkkiä seuraavaan kuvaan, jos tämä häiritsee!

Kuinka monta eläintä löydät kuvasta? Tätä autoa ei malttaisi ohittaa!

Toyotan takalasi on muuttunut myrskyisäksi mereksi.

Onko lika aitoa vai keinotekoista, sitä tarina ei kerro. Maalaus ainakin on hieno!

Tämä arvokas kuski kääntää katseet. Ikkunataidetta voi tehdä muuallekin kuin
pelkästään takalasiin!

Lähde: dirtycarart.com


OSALLISTU JA VOITA 100 € lahjakortti omalle lähikorjaamolle!

Kommentoimalla tätä esittelyä vähintään kolmella sanalla olet mukana arvonnassa. Kommentin on toki oltava positiivinen. Ja muistathan valita alla "Julkaise myös Facebookissa"Ja kun kilpaillaan pitäähän ne säännöt olla. Voit niitä lueskella tästä. :)


Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.