Lada turbon vaihto hinta

Kilpailuta turbon vaihto Lada

Autoilijat säästävät jopa 40%

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Lada turbon vaihto

Auton turboahdinta ei yleensä ole missään autossa määrätty säännöllisesti vaihdettavaksi huoltokohteeksi. Turbo vaatii toimenpiteitä yleensä vasta hajotessaan.
Turboahtimen vaihto tulee ajankohtaiseksi silloin, jos turboahdin hajoaa kokonaan, esimerkiksi laakeri(t) hajoavat ja turbon siivekkeitä irtoaa. Hajoamassa oleva turboahdin aiheuttaa auton tehon laskun tai esimerkiksi epämääräisen äänen auton käydessä tai sillä ajettaessa.
Turbon laakerointia voidellaan moottoriöljyllä ja siksi myös turbon vuoksi on tärkeä huolehtia öljynvaihdoista.
Turbon tehtävä yksinkertaisesti ilmaistuna on ahtaa lisää ilmaa moottoriin ja tehostaa palotapahtumaa, jolloin auton teho kasvaa.

Turbon vaihdossa on oleellista selvittää samalla se vika, jonka takia turbo on rikkoutunut. Esimerkiksi on varmistuttava siitä, että turbo on saanut voitelua. Turbon voi vaihdattaa huollatettuun turboon tai tehdasuuteen, näissä on autokohtaisia eroja. Jotkin turbovalmistajat eivät esimerkiksi myy varaosia muuttuvageometrisiin turboihin, sillä niiden huolto ja säätäminen vaatii todella suurta asiantuntemusta ja tarkkoja laitteistoja. Turbon vaihdon yhteydessä on myös puhdistettava ja tarkastettava tuhot, joita rikkoutunut turbo on saattanut aiheuttaa. Hajonneet teräsosat voivat aiheuttaa pahoja vaurioita moottorin sisällä.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin ja AutoJerryn huoltoneuvojan asiantuntemukseen.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HOX HOX! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme valitsemaan mieluummin laadukkaampia varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Lue lisää aiheesta turbon vaihto


Kilpailuta Turbon vaihto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Muiden automallien esimerkkihintoja

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö BMW 5-Sarja 525d 2001 314000 286 €
Näytä huoltopyyntö Renault Master 2,5tdci fourcon 2005 250000 434 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 2.0 TDI 2010 365000 391 €
Näytä huoltopyyntö Audi A4 1.9 TDI 2007 300000 373 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 2.0 TDI 2010 365000 375 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TDI 2009 380000 1511 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.4 D 2007 560000 797 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 TDI 2010 214000 1148 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2009 310000 1056 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Touran 2.0 TDI 2007 359 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä