Vieraita ulkoavaruudesta?

Ei, tämä ei ole marsilaisten hyökkäys, vaan joukko opiskelijoita valmiina kisaan

Detroitissa järjestettiin huhtikuussa Shell Eco-marathon, eli Pisaralla pisimmälle -kilpailu.

Mielikuvitukselliseen kisaan osallistui yli 100 opiskelijajoukkuetta Yhdysvalloista, Kanadasta, Mexicosta, Brasiliasta ja Guatemalasta. Tiimien tehtävänä on rakentaa ajoneuvo, jonka polttoaineen kulutus on mahdollisimman taloudellinen. Voittajaksi kruunataan se joukkue, joka pystyy ajamaan pisimmän matkan esimerkiksi vain tipallisella bensiiniä tai watilla sähköä. Muita sallittuja energianlähteitä ovat dieselöljy, CNG-kaasu, etanoli ja vety.

Kilpailussa kisataan kahdessa eri luokassa. Kaupunkiluokan kulkupelit muistuttavat enemmän oikeita autoja, kun taas kapselimaiset ajoneuvot rakennetaan mahdollisimman energiatehokkaiksi.

Tapahtumaan osallistuneiden ajoneuvojen kirjo oli laaja: mukana oli hätäisesti kyhättyjä härveleitä, mutta myös virtaviivaisia luomuksia, joiden suunnittelijana olisi voinut olla itse nuori Ferry Porsche. Kuskit kuvailivat 24 kilometrin tuntivauhdin tuntuvan melko hurjalta, kun ajoneuvon ja maanpinnan välille jäävä etäisyys on pieni ja suojana on vain ohut kuori.

Parhaaseen tulokseen ylsi Toronton yliopiston joukkue, jonka öljykäyttöinen prototyyppi pääsi 1454 kilometriä litralla polttoainetta.

Ensimmäinen Shell Eco-Marathon järjestettiin Ranskassa 1985. Yhdysvaltojen kilpailu sai alkunsa vuonna 2007, ja vuodesta 2010 on kisattu myös Aasiassa. Toistaiseksi eurooppalaisten opiskelijajoukkueiden tulokset ovat olleet aivan omaa luokkaansa: vuonna 2007 ranskalaisjoukkue teki huiman 3315 kilometrin tuloksen litralla polttoainetta.

Pisaralla pisimmälle -kilpailu on täynnä jännitystä, nerokkuutta ja villejä innovaatioita. Jos kilpailun osallistujat säilyttävät innokkuutensa ja jatkavat autoteollisuuden parissa vielä valmistumisensa jälkeen, meillä ei ole mitään hätää – tulevaisuuden energiatehokas autoilu on turvattu.

Kuvat: Shell Eco-marathon


OSALLISTU JA VOITA 100 € lahjakortti omalle lähikorjaamolle!

Kommentoimalla tätä esittelyä vähintään kolmella sanalla olet mukana arvonnassa. Kommentin on toki oltava positiivinen. Ja muistathan valita alla "Julkaise myös Facebookissa"Ja kun kilpaillaan pitäähän ne säännöt olla. Voit niitä lueskella tästä. :)


Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.