Lancia auton maalaus hinta

Kilpailuta auton maalaus Lancia

Autoilijat säästävät jopa 40%

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Lancia auton maalaus

Auton maalauksessa autoon tehdään pintakäsittely- ja maalaustöitä. Maalauksella voidaan tarkoittaa esimerkiksi koko auton maalausta, tai vain pientä maalipinnan korjausta. Molemmissa toimenpiteissä työvaiheet ovat pääosin samanlaiset, mutta maalattavan pinnan koko vain vaihtelee.
Maalauksessa hinta vaihtelee veloitettavan tuntinnan ja käytettävien maalien laadun mukaan. Maalaus on kohtuullisen arvokasta työtä, sillä ennen maalausta on käsiteltävään pintaan tehtävä kattavat pohjatyöt, jotta lopullinen maalaus onnistuu hyvin. Pohjatöiden tekeminen on yleensä kallein ja eniten aikaa vievä vaihe.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin ja AutoJerryn huoltoneuvojan asiantuntemukseen.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HOX HOX! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme valitsemaan mieluummin laadukkaampia varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Lue lisää aiheesta auton maalaus


Kilpailuta Auton maalaus ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Muiden automallien esimerkkihintoja

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz C 180 Kompressor 2005 128 €
Näytä huoltopyyntö Mercedes-Benz C 180 1993 400000 65 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.6 2007 116000 1000 €
Näytä huoltopyyntö BMW 3-Sarja 320i mk1 2012 165000 71 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 D3 2.4 2012 314000 375 €
Näytä huoltopyyntö Audi A4 2.0 TFSI 2007 299000 108 €
Näytä huoltopyyntö Audi A5 1.8 TFSI 2014 95000 1500 €
Näytä huoltopyyntö BMW 6-Serie (E63/E64) 635d 2008 188 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Lancer 1.6 1994 130000 300 €
Näytä huoltopyyntö Audi 100 2.6 1991 2000 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä