Mazda auton maalaus hinta

Kilpailuta auton maalaus Mazda

Keskihinta: 350 €

Vaihtelee n. 79 €2000 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Mazda auton maalaus

Auton maalauksessa autoon tehdään pintakäsittely- ja maalaustöitä. Maalauksella voidaan tarkoittaa esimerkiksi koko auton maalausta, tai vain pientä maalipinnan korjausta. Molemmissa toimenpiteissä työvaiheet ovat pääosin samanlaiset, mutta maalattavan pinnan koko vain vaihtelee.
Maalauksessa hinta vaihtelee veloitettavan tuntinnan ja käytettävien maalien laadun mukaan. Maalaus on kohtuullisen arvokasta työtä, sillä ennen maalausta on käsiteltävään pintaan tehtävä kattavat pohjatyöt, jotta lopullinen maalaus onnistuu hyvin. Pohjatöiden tekeminen on yleensä kallein ja eniten aikaa vievä vaihe.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Lue lisää aiheesta auton maalaus


Kilpailuta auton maalaus ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2013 125000 650 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.8 1995 1037 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.8 0 200000 2898 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 2 1.5 2019 25000 256 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 1.8 2004 110000 302 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.5 2014 78 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2007 180000 380 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 2.0 2014 250 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 323 1.5 1998 3000 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 2 1.5 2008 153500 450 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 5 1.8 2006 180000 1900 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 5 1.8 2006 180000 4163 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2010 145000 65 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 323 1.5 1998 167t 160 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 1,8 bens . 2004 200000 65 €
Näytä huoltopyyntö Mazda CX-5 2.0 2017 57000 410 €
Näytä huoltopyyntö Mazda RX-7 1.1 0 75 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2006 192000 218 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.3 2004 236000 65 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.5 2015 218 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 1.8 2008 170000 325 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 2 1.5 2008 150000 440 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2010 660 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.6 1999 320 €
Näytä huoltopyyntö Mazda RX-8 1.3 2004 168000 75 €
Näytä huoltopyyntö Mazda RX-8 1.3 2004 168000 81 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2011 190.000 65 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.3 2003 291000 87 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 5 2.0 2006 560 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.8 1999 152000 95 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2004 215000 302 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2013 96000 190 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.2 MZR-CD 2010 1543 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 323 1.6 2001 247000 240 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 2 1.5 2008 450 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2010 218 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 323 F 1.6i 16v 1989 200000 383 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2006 249224 75 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2002 196000 99 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2012 63000 362 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 626 1.8 2002 202000 245 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 323 1.3 1990 270000 980 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2007 99 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.6 2005 162,000 97 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.6 2004 244000 437 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 1.8 2003 323000 410 €
Näytä huoltopyyntö Mazda E-Serie 2200 D 1999 112000 964 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2011 161000 440 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 1.8 2003 79 €
Näytä huoltopyyntö Mazda RX-8 1.3 Turbo 2004 155000 405 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2006 200000 304 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2005 160000 225 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 626 2.0 2001 140 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.8 2002 145000 75 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 MPS 2.3L 2006 150000 475 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2003 221000 128 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2006 211000 311 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.3 2004 143000 130 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.3 2005 220000 650 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 1.8 2003 200000 320 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.3 2003 215000 130 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.6 2012 80000 450 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.6 2004 214000 450 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.3 MPS 2006 175000 400 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.2 MZR-CD 2010 215000 1200 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.6 2011 167000 300 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2004 600 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.6 1991 305000 300 €
Näytä huoltopyyntö Mazda RX-8 1.3l/wankel 2004 103000 3025 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MPV 2.5TD 1997 352000 650 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.2 MZR-CD 2010 138000 380 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 2 1.6 2006 450 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 626 2.0 12V (Ej Kat) 1990 194000 350 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2004 95000 300 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 1.8 2003 150 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.3 2005 235000 1100 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 1.6 2007 300 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2009 140000 600 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 0 350 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2004 193000 995 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 323 1.8 F 1997 2000 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1,6l 1996 50000 3000 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MPV 2.3 2005 154000 425 €
Näytä huoltopyyntö Mazda CX-5 2.2 MZR-CD 2013 42000 100 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 3 2.0 2006 200000 950 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 bensa Hatchback 2002 170000 500 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.0 2006 117000 540 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.6 1989 240000 5000 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.6 1989 240000 2500 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.6 1989 240000 2500 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.8 2000 160000 2500 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 2.2TD 2010 185000 40 €
Näytä huoltopyyntö Mazda MX-5 1.6 1989 240000 1600 €
Näytä huoltopyyntö Mazda 6 Mazda 4D MAZDA6 HATCHBACK 2.0-GG14F6/268 2007 170000 350 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 400 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.