Volkswagen auton maalaus hinta

Kilpailuta auton maalaus Volkswagen

Keskihinta: 350 €

Vaihtelee n. 70 €950 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Volkswagen auton maalaus

Auton maalauksessa autoon tehdään pintakäsittely- ja maalaustöitä. Maalauksella voidaan tarkoittaa esimerkiksi koko auton maalausta, tai vain pientä maalipinnan korjausta. Molemmissa toimenpiteissä työvaiheet ovat pääosin samanlaiset, mutta maalattavan pinnan koko vain vaihtelee.
Maalauksessa hinta vaihtelee veloitettavan tuntinnan ja käytettävien maalien laadun mukaan. Maalaus on kohtuullisen arvokasta työtä, sillä ennen maalausta on käsiteltävään pintaan tehtävä kattavat pohjatyöt, jotta lopullinen maalaus onnistuu hyvin. Pohjatöiden tekeminen on yleensä kallein ja eniten aikaa vievä vaihe.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta auton maalaus ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T5 TRANSPORTER 2.0 TDI 2012 420000 6000 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 TSI 2017 95000 395 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Touran 1.6 TDI 2012 302000 1450 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 1.4 MultiFuel 2012 67000 290 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 TSI 2011 132000 340 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2016 350000 1080 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 TSI 2013 140000 239 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat GTE 1.4 Hybrid 2020 80000 444 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 1.6 TDI 2016 495 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.0 TSI 2019 45000 482 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat GTE 1.4 Hybrid 2020 103 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen ARTEON 1.5 TFSI 2018 145000 55 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.4 GTI 2012 219000 600 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 TGI CNG 2018 140000 280 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T5 TRANSPORTER 2.0 TDI 2014 599 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat GTE 1.4 Hybrid 2018 116000 89 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen CC 1.4 TSI MultiFuel 2013 215000 375 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2015 175000 557 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.6 2001 360000 50 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 2006 185000km 75 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 1.4 TSI 2016 1007 197 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T4 TRANSPORTER 1.9 DT 2000 280000 456 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen up! e-UP mk2 2020 56000 214 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.8 Turbo 2002 519 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 TSI 2008 197000 75 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.2 TSI 2013 108000 459 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.6 2006 242000 482 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.6 2006 242000 450 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat CC 2.0 TSI 2009 500 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf EV blue-e-motion 2020 68000 739 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat CC 1.8 TSI 2011 170000 649 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf Plus 2.0 TDI 2008 421 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 1.6 TDI 2014 136000 86 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Jetta 1.4 TSI 2012 163000 341 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2018 227000 264 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Beetle 1.2 TSI 2016 300 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 1.4 ecofuel 2011 290000 2550 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 GTE Hybrid 2016 154020 474 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Caravelle 2.0 TDI 2010 282000 1000 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 2.0 TDI 2015 250000 503 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2015 268000 288 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.2 TSI 2017 101000 336 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Beetle 2.0 1999 300000 86 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.6 2003 216000 4250 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat GTE 1.4 Hybrid 2017 132000 86 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2010 270 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen CC 1.4 TSI MultiFuel 2013 215000 285 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat GTE 1.4 Hybrid 2018 120 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf gti 2009 175000 700 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Sharan 2.0 TDI 2016 100000 10 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T6 TRANSPORTER 2.0 TDI 2017 155000 214 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2012 86 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Sharan 2.0 TDI 2018 93000 266 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T6 TRANSPORTER 2.0 TDI 2019 10 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen CC 1.4 TSI MultiFuel 2013 215000 398 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf EV blue-e-motion 2020 68000 79 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2010 86 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.2 TSI 2013 173000 385 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.2 TSI 2012 225000 86 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.0 TSI 2019 45000 86 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 2005 285 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Tiguan 1.5 TSI 2019 75000 650 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Jetta 1.4 TSI 2012 450 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Jetta 1.2 TSI 2014 173000 199 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 2.0 GTI 2006 79 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 2.0 GTI 2007 301000 75 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T6 TRANSPORTER 2.0 TDI 2016 640000 1859 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Caddy 1.4 TSI Maxi 2017 138000 203 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.0 TSI 2019 80000 287 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T6 TRANSPORTER 2.0 TDI 2016 240000 203 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 2.0 TDI 2014 199000 700 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.4 GTE Hybrid 2016 130000 212 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen ID.3 2023 20000 79 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.2 TSI 2013 70000 475 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Scirocco 1.4 TSI 2009 210000 800 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Tiguan 1.4 TSI 2018 150000 189 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.4 TDI 2008 200000 195 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T5 TRANSPORTER 2.0 TDI 2011 270000 50 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf Plus 1.2 TSI 2011 425 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen ID.4 GTX 220 2022 34800 100 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.0 2017 137000 401 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T3 TRANSPORTER 2.1i 1990 190000 4699 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen T5 TRANSPORTER 2.0 TDI 2012 290000 1675 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Beetle 1.6 2007 20 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 2.0 GTI 2015 110000 79 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Touareg 3.0 TDI 2014 360000 315 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.0 MPI 2021 98 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Crafter 35 2.0 TDI 2013 220000 50 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.6 2006 513 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf EV blue-e-motion 2020 68000 753 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2020 95000 737 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2017 140000 405 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat 2.0 TDI 2014 260000 353 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf Plus 1.9 TDI 2007 265 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 1.5 TSI 2018 158000 387 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Crafter 35 2.0 TDI 2018 289 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Passat GTE 1.4 Hybrid 2018 120000 63 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Sharan 2005 200k 50 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Beetle 1.2 TSI 2012 76000 318 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Golf 2.0 TDI 2006 370000 876 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.