Peugeot imusarjan puhdistus hinta

Kilpailuta imusarjan puhdistus Peugeot

Keskihinta: 275 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Peugeot imusarjan puhdistus

Moottorin imusarjan kautta kulkee moottoriin palamisessa tarvittava ilma. Ilma suodatetaan ilmansuodattimen lävitse. Imukava pääsee kuitenkin sotkeutumaan pikkuhiljaa kokoajan, sillä imuilman sekaan pääsee kuitenkin hieman epäpuhtauksia. Lisäksi imusarja voi sotkeutua esimerkiksi huohottimesta tulevista epäpuhtauksista ja esimerkiksi pakokaasujen takaisinkierrätyksestä. Mikäli imusarjan kanavien seinämille kertyy liikaa epäpuhtauksia, niin ne voivat vaikuttaa polttoaineen kulutukseen ja auton moottorin käyntiin.
Imusarjan puhdistamisen hintaan vaikuttaa erityisesti tarvittavan työn määrä. Vanhemmissa autoissa konehuoneessa on paljon tilaa ja puhdistus ja mahdollinen imusarjan irroittaminen on helpompaa, kuin uusissa autoissa, joissa työtä tarvitaan enemmän.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin ja AutoJerryn huoltoneuvojan asiantuntemukseen.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HOX HOX! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme valitsemaan mieluummin laadukkaampia varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Lue lisää aiheesta imusarjan puhdistus


Kilpailuta Imusarjan puhdistus ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Valitse automalli

Peugeot imusarjan puhdistus hintoja

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Peugeot 508 1.6 THP SW 2012 150000 325 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 207 1.6 Turbo RC 2008 196000 315 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 308 1.6 THP 2014 30 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 207 1.6 Turbo 2008 100500 220 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 508 1.6 THP 2011 219000 482 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 207 1.6 Turbo 2007 167000 182 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 508 1.6 THP SW 2013 126000 217 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 308 1.2 VTI 2016 28000 275 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 207 1.6 Turbo 2007 155000 235 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 508 1.6 THP SW 2012 150000 354 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä