KIA määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto KIA

Keskihinta: 220 €

Vaihtelee n. 150 €370 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä KIA määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.4 2015 244500 186 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 1.6 Turbo 2016 62000 206 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Laddhybrid 2022 63000 294 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro Plug-in 1.6 2019 93000 218 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.2 2022 43000 237 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.0 mk1 2020 62000 169 €
Näytä huoltopyyntö KIA EV6 AWD Gt-line AWD 2023 60000 213 €
Näytä huoltopyyntö KIA EV6 AWD EV6 2023 27000 223 €
Näytä huoltopyyntö KIA Optima 2.0 Hybrid 2019 156000 214 €
Näytä huoltopyyntö KIA Carens 1.7 CRDI 2016 150000 266 €
Näytä huoltopyyntö KIA Venga 1.6 2014 63000 320 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.4 2016 72500 173 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.4 2016 145000 262 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro EV 2020 197000 144 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2018 188000 279 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.0 2016 140000 187 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.6 2013 9352 282 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.0 T-GDI mk1 2019 87000 350 €
Näytä huoltopyyntö KIA Picanto 1.0 T mk1 2019 78000 184 €
Näytä huoltopyyntö KIA Carens 1.6 2017 102000 249 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.0 2017 148000 161 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 T-GDI mk1 2019 60000 189 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.6 2011 205000 206 €
Näytä huoltopyyntö KIA XCEED 1.6 GDI Plug-in Hybrid 2021 32800 433 €
Näytä huoltopyyntö KIA Optima 1.7 CRDI 2017 170000 334 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1,6 GDI Hybrid EX DCR 2024 13000 194 €
Näytä huoltopyyntö KIA Picanto 1.0 2014 173000 388 €
Näytä huoltopyyntö KIA XCEED 1.6 GDI Plug-in Hybrid 2021 88000 221 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.6 2007 200000 389 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.0 T-GDI mk1 2018 119500 247 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 1.6 2022 38000 210 €
Näytä huoltopyyntö KIA Cerato 1.6 2006 77.500 264 €
Näytä huoltopyyntö KIA Picanto 1.0 2014 69200 172 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 MHEV mk2 2022 60000 262 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 MHEV mk2 2022 60000 267 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 MHEV mk2 2022 60000 220 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 1.6 T-GDi Plug-in Hybrid 2023 17000 213 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2023 9000 329 €
Näytä huoltopyyntö KIA Optima 1.7 CRDI 2017 200000 226 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2019 135000 201 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.0 T-GDI mk1 2019 87000 288 €
Näytä huoltopyyntö KIA Soul 2016 141000 271 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.0 2016 130000 231 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.6 2014 175000 96 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2020 50000 185 €
Näytä huoltopyyntö KIA Picanto 1.2 2017 40000 275 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2023 9000 316 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.0 mk1 2021 120000 228 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 T-GDI mk2 2021 119000 245 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 1.7 CRDI 2017 150000 214 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 1.7 CRDI 2017 150000 227 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 2.0 2012 85000 204 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2018 160000 242 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.0 T-GDI 2020 104000 198 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.0 T-GDI mk1 2019 75000 236 €
Näytä huoltopyyntö KIA Picanto 1.2 2014 noin74000 242 €
Näytä huoltopyyntö KIA XCEED 1.6 GDI Plug-in Hybrid 2020 60134 200 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.0 mk1 2021 50500 364 €
Näytä huoltopyyntö KIA Optima 2.0 Hybrid 2020 104000 218 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 2.0 CRDI 2015 195000 266 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2019 62000 339 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Laddhybrid 2018 140000 256 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro EV 2022 63000 169 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 2.0 CRDI 2014 200400 190 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.4 2017 72000 206 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2017 160000 243 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.4 2013 153000 206 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.0 T-GDI mk1 2019 70000 250 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.6 2015 150000 176 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2023 67000 256 €
Näytä huoltopyyntö KIA Sportage 1.7 CRDI 2017 97000 220 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.0 2017 149000 260 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.4 2020 127000 203 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.0 mk1 2021 57400 297 €
Näytä huoltopyyntö KIA XCEED 1.4 T-GDI 2020 41000 214 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 T-GDI mk2 2021 95000 296 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Hybrid 2017 141200 172 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 T-GDI mk2 2021 95000 298 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro 1.6 Laddhybrid 2021 407 €
Näytä huoltopyyntö KIA Venga 2011 58000 211 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.0 mk1 2021 60000 325 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.4 2016 131447 195 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.0 T-GDI 2019 104450 178 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 T-GDI 2019 100000 210 €
Näytä huoltopyyntö KIA XCEED 1.6 GDI Plug-in Hybrid mk2 2023 12000 209 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 T-GDI Hybrid 2021 25000 211 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed ProCeed 1.4 mk1 2019 96000 223 €
Näytä huoltopyyntö KIA STONIC 1.0 MHEV mk2 2022 74000 211 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.4 2012 150000 210 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.4 2013 90000 269 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.4 2013 90000 237 €
Näytä huoltopyyntö KIA Picanto 1.2 2017 80000 212 €
Näytä huoltopyyntö KIA Picanto 1.2 2017 180000 315 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.0 2017 114000 362 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.4 mk1 2020 64000 268 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.0 2020 100000 207 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro EV 2023 18000 226 €
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed SW 1.6 2016 157000 271 €
Näytä huoltopyyntö KIA Rio 1.25 2014 107000 211 €
Näytä huoltopyyntö KIA Niro EV 2019 110000 257 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.