Opel määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Opel

Keskihinta: 219 €

Vaihtelee n. 150 €389 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Opel määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2019 74000 207 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2020 49200 201 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2021 40000 185 €
Näytä huoltopyyntö Opel Combo 1.3 CDTI 2015 106000 185 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2021 77000 282 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2016 160000 284 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.4 2017 67198 192 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2016 190000 223 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.4 2019 63000 257 €
Näytä huoltopyyntö Opel Ampera 2013 260000 649 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2018 138000 171 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.2 2021 57500 173 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2021 37000 281 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2018 110000 197 €
Näytä huoltopyyntö Opel Insignia 1.6 CDTI 2016 140000 316 €
Näytä huoltopyyntö Opel Ampera 2013 260000 531 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 2020 20000 267 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2020 80000 177 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2016 170000 221 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa CORSA-e 2021 90000 188 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2022 19500 245 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2020 69000 189 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2019 159000 214 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2022 50000 259 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2020 61000 192 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2022 58000 293 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa CORSA-e 2020 45000 191 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.6 CDTI 2016 190000 272 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.2 Turbo 2020 91000 266 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.8 2007 190000 259 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2019 93500 222 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.6 CDTI 2016 210000 174 €
Näytä huoltopyyntö Opel Insignia 2.0 CDTi 2018 67000 219 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2017 95000 191 €
Näytä huoltopyyntö Opel Movano 33 2.3 CDTI 2012 168000 334 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1,2 turbo 2021 117000 369 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2015 107000 235 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2019 96000 198 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka MOKKA-e 2023 73000 255 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra Sporttourer 2023 30000 197 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.4 2019 69000 154 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.4 2019 90000 228 €
Näytä huoltopyyntö Opel Combo 1.3 CDTI 2013 97000 342 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.0 2017 130000 273 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.6 Hybrid 2023 88000 191 €
Näytä huoltopyyntö Opel CROSSLAND X 1.2 mk1 2019 50000 272 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2019 82000 215 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2018 160000 209 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2018 160000 247 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2021 45000 299 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2018 108000 197 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2019 105000 273 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2012 145000 266 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2011 191000 204 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.6 Hybrid 2020 61000 540 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2013 196000 299 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2018 160000 182 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.6 TD 2018 271000 198 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2019 100000 356 €
Näytä huoltopyyntö Opel Vivaro 29 1.6 CDTI 2017 123000 265 €
Näytä huoltopyyntö Opel Movano 33 2.3 CDTI 2012 168000 490 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.4 Turbo mk1 2014 130000 209 €
Näytä huoltopyyntö Opel Movano 35 2.3 CDTI FWD 2016 175000 339 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.4 2016 179000 227 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2013 180000 279 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2022 50000 303 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2018 245000 154 €
Näytä huoltopyyntö Opel Ampera EV 1.4 2013 124309 227 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2020 86000 197 €
Näytä huoltopyyntö Opel Karl 1.0 2016 101000 227 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2017 108300 210 €
Näytä huoltopyyntö Opel Meriva 1.4 Turbo EcoFLEX 2012 121000 243 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2013 253600 264 €
Näytä huoltopyyntö Opel Karl 1.0 2016 47922 177 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.4 2018 50000 182 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.0 SIDI 2018 77200 202 €
Näytä huoltopyyntö Opel CROSSLAND X 1.2 2020 45000 237 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.2 2021 96000 1219 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2018 105000 404 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2020 54000 196 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.6 CDTI 2016 185000 304 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.6 CDTI 2016 185000 291 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.6 mk1 2014 132000 182 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.6 mk1 2014 132000 207 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2019 84000 242 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2021 78300 219 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2011 191000 209 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.4 Turbo mk2 2018 86000 244 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.2 2021 63000 226 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2020 128000 197 €
Näytä huoltopyyntö Opel GRANDLAND X 1.2 2018 106000 301 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka MOKKA-e 2023 7600 187 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2021 77000 192 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka MOKKA-e 2021 40115 225 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.2 2023 23000 192 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.2 2013 173000 343 €
Näytä huoltopyyntö Opel Corsa 1.4 2016 98100 322 €
Näytä huoltopyyntö Opel Astra 1.4 Turbo 2013 167000 283 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.6 mk2 2017 60000 390 €
Näytä huoltopyyntö Opel Mokka 1.6 mk2 2017 60000 419 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.