Skoda määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Skoda

Keskihinta: 220 €

Vaihtelee n. 159 €390 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Skoda määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TDI mk1 2018 120000 357 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.6 TDI 2015 95000 184 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.0 TSI 2018 156000 193 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.2 TSI 2016 77000 220 €
Näytä huoltopyyntö Skoda KAMIQ 2WD 1.0 TSI 2021 22000 211 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.6 TDI 2016 245000 285 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.0 TSI 2019 95000 223 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.2 TSI 2017 86000 182 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 2.0 TDI 2017 251000 260 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 TDI 2020 100000 234 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 TSI 2019 70000 231 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI Hybrid 2022 64000 276 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Yeti 1.2 TSI 2012 143000 209 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Yeti 1.2 TSI 2016 199000 206 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.0 TSI 2018 117000 267 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 TSI 2018 111000 255 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.4 TSI ACT mk1 2018 198000 330 €
Näytä huoltopyyntö Skoda KAROQ 1.5 TSI 2019 50000 419 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2012 190000 175 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.2 TSI 2016 139500 253 €
Näytä huoltopyyntö Skoda KAROQ 1.5 TSI 2023 222 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Citigo 1.0 2017 140000 228 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.8 TSI mk1 2016 133 393 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.4 TSI 2015 80000 200 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.8 TSI 2011 1800000 338 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.4 TSI 2015 115000 284 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 TDI 2014 208000 215 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.5 TSI mk2 2021 90000 319 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 TDI 2019 90000 417 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Enyaq 80X 2023 29000 219 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia vRS 230 2.0 2017 185000 465 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 2019 51000 230 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TSI mk1 2018 130000 178 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.5 TSI mk1 2019 87000 261 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.6 TDI 2018 243142 295 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TDI mk1 2017 111000 196 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI Hybrid 2021 57000 423 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI Hybrid 2021 57000 228 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI Hybrid 2021 57000 198 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.4 TSI 2016 190000 190 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2013 125000 278 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2013 125000 185 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Yeti 1.2 TSI 2012 147000 291 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.5 TSI e-Tec 2022 60000 347 €
Näytä huoltopyyntö Skoda SCALA 1.0 TSI 2020 64400 170 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.2 TSI 2016 126000 269 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.2 TSI 2015 67800 209 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia IV 2021 84800 234 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.0 TSI 2017 148000 199 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TDI 2015 279500 245 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.2 TSI 2013 210000 177 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI Hybrid 2023 60000 442 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 1.4 TSI Hybrid 2021 90000 209 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 TDI 2016 227000 154 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.5 TSI e-Tec 2021 88000 301 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.5 TSI 2019 246000 296 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TDI 2015 134000 229 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TDI 2015 134000 251 €
Näytä huoltopyyntö Skoda SCALA 1.0 TSI 2021 76000 416 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.0 TSI 2018 89000 278 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2010 210000 214 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.5 TSI 2018 82000 240 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI ACT 2017 177440 219 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.6 TDI 2015 168000 223 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.0 TSI 2021 46000 186 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2015 200000 173 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 2018 135000 260 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.5 TSI G-tec 2023 28000 211 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.4 2006 142278 183 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 TSI 2021 89000 244 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 TSI 2021 89000 240 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2010 250000 200 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.6 TDI 2018 155000 190 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.0 TSI 2019 108000 361 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.0 TSI 2019 155000 219 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI ACT 2018 133000 197 €
Näytä huoltopyyntö Skoda SCALA 1.0 TSI 2020 75000 252 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.4 TSI iV PHEV mk2 2021 106000 438 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.2 TSI 2015 102000 157 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 2.0 TDI 2015 134000 211 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.8 TSI 2010 198000 219 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 1.4 TSI Hybrid 2021 65000 231 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 2.0 TDI 2019 166000 644 €
Näytä huoltopyyntö Skoda SCALA 1.0 TSI 2022 89000 261 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Fabia 1.0 TSI 2018 144000 207 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.4 TSI iV PHEV mk2 2021 60000 296 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 2.0 TDI 2014 160000 287 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.8 TSI 2018 89000 317 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.4 TSI iV PHEV mk2 2020 Alle170tkm 213 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI Hybrid 2021 53000 454 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.6 TDI 2018 279 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 2.0 2003 232000 273 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Yeti 1.6 TDI 2015 203000 175 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Rapid 1.4 TDI 2016 155000 290 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.0 TSI 2018 100000 248 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.4 TSI ACT mk1 2016 183450 270 €
Näytä huoltopyyntö Skoda KAROQ 1.0 TSI 2019 145000 398 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Superb 1.4 TSI mk1 2017 126000 204 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.6 TDI 2016 123500 231 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia RS 2.0 TDI 2018 144000 251 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.