Tesla määräaikaishuolto hinta

AutoJerryn hinnat:
Määräaikaishuolto autoon Tesla

Ei tarpeeksi hintatietoja

Katso muiden automallien hintoja alta tai kilpailuta huoltosi.
Tietoa toimenpiteestä Tesla määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.



Miten keskihinta on laskettu?

AutoJerryn hinta-arviot perustuvat palvelussa välitettyihin huoltotarjouksiin. Ne auttavat sinua muodostamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoite ei ole antaa 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee automerkin ja mallin, auton iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HOX HOX! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Lue lisää aiheesta määräaikaishuolto



Kilpailuta huoltosi ilmaiseksi

Jo yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty.

Muiden automallien esimerkkihintoja

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö KIA Ceed 1.0 2016 26000 237 €
Näytä huoltopyyntö Audi A4 2.0 TFSI 2007 179500 222 €
Näytä huoltopyyntö Volkswagen Polo 1.2 2003 88000 194 €
Näytä huoltopyyntö Skoda Octavia 1.4 TSI 2015 55000 265 €
Näytä huoltopyyntö Toyota Verso 1.33 2012 65000 145 €
Näytä huoltopyyntö Audi A4 1.4 TSI 2016 58000 462 €
Näytä huoltopyyntö Volvo C30 D3 2.0 mk2 2012 115616 335 €
Näytä huoltopyyntö BMW 3-Sarja 318d 2006 295000 199 €
Näytä huoltopyyntö Toyota Verso 2.0 D-4D 2011 150000 262 €
Näytä huoltopyyntö Audi A3 1.0 TFSI mk2 2017 59000 269 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä