Ford Transit turbon vaihto hinta

Kilpailuta turbon vaihto Ford Transit

Keskihinta: 960 €

Vaihtelee n. 204 €1426 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Ford Transit turbon vaihto

Auton turboahdinta ei yleensä ole missään autossa määrätty säännöllisesti vaihdettavaksi huoltokohteeksi. Turbo vaatii toimenpiteitä yleensä vasta hajotessaan.
Turboahtimen vaihto tulee ajankohtaiseksi silloin, jos turboahdin hajoaa kokonaan, esimerkiksi laakeri(t) hajoavat ja turbon siivekkeitä irtoaa. Hajoamassa oleva turboahdin aiheuttaa auton tehon laskun tai esimerkiksi epämääräisen äänen auton käydessä tai sillä ajettaessa.
Turbon laakerointia voidellaan moottoriöljyllä ja siksi myös turbon vuoksi on tärkeä huolehtia öljynvaihdoista.
Turbon tehtävä yksinkertaisesti ilmaistuna on ahtaa lisää ilmaa moottoriin ja tehostaa palotapahtumaa, jolloin auton teho kasvaa.

Turbon vaihdossa on oleellista selvittää samalla se vika, jonka takia turbo on rikkoutunut. Esimerkiksi on varmistuttava siitä, että turbo on saanut voitelua. Turbon voi vaihdattaa huollatettuun turboon tai tehdasuuteen, näissä on autokohtaisia eroja. Jotkin turbovalmistajat eivät esimerkiksi myy varaosia muuttuvageometrisiin turboihin, sillä niiden huolto ja säätäminen vaatii todella suurta asiantuntemusta ja tarkkoja laitteistoja. Turbon vaihdon yhteydessä on myös puhdistettava ja tarkastettava tuhot, joita rikkoutunut turbo on saattanut aiheuttaa. Hajonneet teräsosat voivat aiheuttaa pahoja vaurioita moottorin sisällä.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta turbon vaihto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.2 TDCI 2007 109 1015 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2008 802000 349 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.2 TDCI 2012 183000 1963 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 260 2.2 TDCI 2008 298000 1470 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.2 TDCI RWD 2016 155000 1270 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2012 240000 1508 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 330 2.2 TDCI mk1 2015 1266 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 430 2.4 TDCI 2007 949 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.0 TDCI 2005 828 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2012 300000 836 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2010 1019 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.0 TDI 2003 270 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 280 2.2 TDCI 2010 370000 1155 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.2 TDCI 2009 70.000 575 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.4 TDCI 2008 100000 551 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2010 215000 1432 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2009 250000 306 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2010 190000 875 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.4 TDCI 2007 110000 342 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2008 107000 806 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 350 2.2 TDCI 2008 37000 572 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.0 TDCI 2003 830 €
Näytä huoltopyyntö Ford Transit 300 2.2 TDCI 2009 202000 550 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.