Volvo S40 turbon vaihto hinta

Kilpailuta turbon vaihto Volvo S40

Keskihinta: 949 €

Vaihtelee n. 355 €1492 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Volvo S40 turbon vaihto

Auton turboahdinta ei yleensä ole missään autossa määrätty säännöllisesti vaihdettavaksi huoltokohteeksi. Turbo vaatii toimenpiteitä yleensä vasta hajotessaan.
Turboahtimen vaihto tulee ajankohtaiseksi silloin, jos turboahdin hajoaa kokonaan, esimerkiksi laakeri(t) hajoavat ja turbon siivekkeitä irtoaa. Hajoamassa oleva turboahdin aiheuttaa auton tehon laskun tai esimerkiksi epämääräisen äänen auton käydessä tai sillä ajettaessa.
Turbon laakerointia voidellaan moottoriöljyllä ja siksi myös turbon vuoksi on tärkeä huolehtia öljynvaihdoista.
Turbon tehtävä yksinkertaisesti ilmaistuna on ahtaa lisää ilmaa moottoriin ja tehostaa palotapahtumaa, jolloin auton teho kasvaa.

Turbon vaihdossa on oleellista selvittää samalla se vika, jonka takia turbo on rikkoutunut. Esimerkiksi on varmistuttava siitä, että turbo on saanut voitelua. Turbon voi vaihdattaa huollatettuun turboon tai tehdasuuteen, näissä on autokohtaisia eroja. Jotkin turbovalmistajat eivät esimerkiksi myy varaosia muuttuvageometrisiin turboihin, sillä niiden huolto ja säätäminen vaatii todella suurta asiantuntemusta ja tarkkoja laitteistoja. Turbon vaihdon yhteydessä on myös puhdistettava ja tarkastettava tuhot, joita rikkoutunut turbo on saattanut aiheuttaa. Hajonneet teräsosat voivat aiheuttaa pahoja vaurioita moottorin sisällä.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta turbon vaihto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D 2009 300000 1011 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2010 230000 923 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2010 230000 827 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 2.0 D 2005 450000 1490 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D 2009 228000 218 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2011 260000 875 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 2.0 D 2006 323000 1050 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6d 2008 194000 999 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D 2008 235000 1500 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 Volvo S40 1,6D DRIVe start/stop Summum man 2009 208000 693 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.