Etelä-Suomessa huolletaan autoja huolellisemmin

AutoJerry.fi palvelussa on välitetty autonomistajille yli 600 000 huoltotarjousta joiden tilastollinen tarkastelu voi olla hyvinkin mielenkiitoista. Tällä kertaa päätimme tarkastella, että löydämmekö eroja autonomistajien huoltokäyttäytymisestä eri puolella Suomea.  Tätä varten tutkimme kuinka paljon AutoJerry.fi palvelussa valituissa kaupungeissa pyydetään pelkästään öljynvaihtoa ja kuinka paljon pyydetään laajempia kausi- tai määräaikaishuoltoja.

 

Kuvaajasta voidaan havaita, että laajempien huoltojen osuus tarjouspyynnöistä on suurinta Etelä-Suomen kaupungeissa: Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Turussa. Kun puolestaan öljynvaihtojen suhteellinen osuus on selkeästi suurinta Rovaniemellä ja Oulussa.

Otimme mukaan vertailuun myös Trafin tilastoista keskiarvon autokannan ensirekisteröintivuodesta eri kaupungeissa. Vertaamalla näitä kahta kuvaajaa näemme, että ajoneuvojen ikä ja keskimääräiset ajokilometrit selittävät osaltaan eroja.

 

Ajokilometrejä tulee vuodessa eniten Oulussa, jossa ajetaan keskimäärin 21 000 kilometriä vuodessa. Seuraavaksi eniten ajetaan Rovaniemellä. Lisäksi edellä mainituissa kaupungeissa on myös vanhin autokanta tilastomme vertailukaupungeista. Vähiten ajetaan Turussa, jossa laskennallinen kilometrimäärä vuodessa on noin 16 000.

Tilastoista voisimme päätellä, että vanhemmalla ajoneuvolla paljon ajavat autoilijat eivät usein koe tarpeelliseksi teettää kattavaa huoltoa, vaan teettävät vain pakolliset huoltotoimenpiteet kuten moottoriöljyn ja suodattimen vaihdon. Voi myös olla, että laajat määräaikaishuollot mielletään autoilijoiden keskuudessa usein tarpeelliseksi lähinnä uudempiin ja vähemmän ajettuihin autoihin.




Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.