Saab 9-3 auton maalaus hinta

Kilpailuta auton maalaus Saab 9-3

Keskihinta: 350 €

Vaihtelee n. 75 €1500 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Saab 9-3 auton maalaus

Auton maalauksessa autoon tehdään pintakäsittely- ja maalaustöitä. Maalauksella voidaan tarkoittaa esimerkiksi koko auton maalausta, tai vain pientä maalipinnan korjausta. Molemmissa toimenpiteissä työvaiheet ovat pääosin samanlaiset, mutta maalattavan pinnan koko vain vaihtelee.
Maalauksessa hinta vaihtelee veloitettavan tuntinnan ja käytettävien maalien laadun mukaan. Maalaus on kohtuullisen arvokasta työtä, sillä ennen maalausta on käsiteltävään pintaan tehtävä kattavat pohjatyöt, jotta lopullinen maalaus onnistuu hyvin. Pohjatöiden tekeminen on yleensä kallein ja eniten aikaa vievä vaihe.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta auton maalaus ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk1 2003 248 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo Biopower mk2 2009 600 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2008 206000 417 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.8 Aero Cabriolet 2008 225000 1500 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo Biopower mk2 2008 240000 753 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2010 301 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TID mk1 2007 434000 86 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk1 2007 690 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.8 Aero Cabriolet 2008 222000 375 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo 2001 240 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo Aero 2001 100000 583 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk1 2005 184000 90 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk1 2006 200000 290 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2008 326000 350 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TTID mk2 2010 280000 533 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TTID mk2 2008 180 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo Aero 2001 100000 74 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo Aero 2001 100000 1033 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk2 2007 377000 75 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo Biopower mk2 2008 350 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2010 400 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TTID mk2 2009 237000 265 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TID mk2 2008 350 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.8T V6 Aero XWD AT mk2 2008 220tkm 3150 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TID mk2 2009 240000 800 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk1 2007 69 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk1 2007 192000 353 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8t 2008 2019 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk1 2007 233000 1970 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk1 2004 300000 278 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0t 2005 240000 95 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2008 234000 395 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2010 116000 1550 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TID mk1 2007 419000km 85 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8t mk1 2003 210000 124 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0T mk2 2011 210000 70 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2008 237000 733 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TID mk2 2008 215000 150 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2009 540 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0t 2003 380000 500 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 2000 233 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk1 2006 265000 71 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk1 2006 165000 741 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo mk1 2006 165000 848 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo 2001 1487 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo Biopower mk2 2009 180000 550 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TID mk2 2008 338000 200 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk2 2010 150000 295 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0t 2007 240000 150 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo 1999 290000 75 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo 2001 251000 50 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk1 2005 240000 50 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk1 2005 240000 89 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8 Turbo mk1 2005 240000 325 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Turbo 2002 263000 79 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.8 Turbo mk1 2006 219000 800 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2011 375 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.9 TTID mk2 2008 3000 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8t 2007 215000 233 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8i mk1 2006 134000 750 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 B205R avo 2002 217000 300 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8t 2006 325 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0T 2005 650 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0 Aero 2002 199000 400 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0t se 2001 262000 5000 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8t 2006 500 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8t 2008 56000km 450 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 1.8t 2003 125000 2500 €
Näytä huoltopyyntö Saab 9-3 2.0t 2004 145000 495 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.