Dpf, eli hiukkasuodatin tai partikkelisuodatin on uusissa dieselkäyttöissä autoissa oleva pakoputkeen sijoitettu keraamisista materiaaleista valmistettu suodatin, jonka tehtävä on suodattaa pakokaasujen mukana kulkevat pienhiukkaset itseensä. Suodattimen elinikä on autosta riippuen 150tkm -300tkm. Mikäli autoa huolletaan hyvin, voi suodattimen kestoikä olla pidempikin. Käytössä suodatin kuitenkin tukkeutuu ja jossain kohtaa sen uusiminen tulee ajankohtaiseksi. Hiukkasuodattimen puhdistuksella voidaan jatkaa suodattimen elinikää. Pahoin tukkeutuneen suodattimeen ei välttämättä puhdistus kuitenkaan enää auta.
Hiukkassuodattimen puhdistukseen on tarjolla monia eri menetelmiä. Suodatin voidaan irroittaa ja pestä tarkoitukseen sopivilla kemikaaleilla ja painevedellä. Suodatin on mahdollista puhdistaa myös sen ollessa paikallaan autossa, tähän on tarjolla erilaisia menetelmiä, mm. puhdistusaineiden laittaminen suodattimeen paine-eroanturin reiästä.
Kustannuksiltaan edullisin tapa on koittaa aloittaa pakotettu renegerointi, eli hiukkasuodattimen poltto. Se voidaan käynnistää testauslaitteistolla. Poltossa auto syöttää normaalia enemmän dieseliä nostaen pakolämpöjä jopa 700-800 celsiusasteeseen. Hiukkasuodattimessa oleva noki syttyy palamaan ja muuttuu tuhkaksi.
Puhdistuksen hintaan vaikuttaa eniten valittu menetelmä. Yleensä testauslaitteella aloitettu renegerointi on edullisen tapa kokeilla puhdistaa suodatin. Mikäli puhdistus ei kuitenkaan auta, niin tällöin suodatin täytyy useimmiten vaihtaa tai oman harkinnan varassa poistaa käytöstä.
Miten hinta on arvioitu?
AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.
Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.
HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.
Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.
Kilpailuta hiukkassuodattimen puhdistus ilmaiseksi
Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty
Huolto | Auto | Vuosimalli | Mittarilukema | Keskihinta |
---|---|---|---|---|
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2012 | 324000, | 276 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2012 | 324000, | 453 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2012 | 324000, | 286 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2014 | 380000 | 80 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 111 CDI | 2017 | 450 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 319 3.0 CDI | 2011 | 399000 | 335 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 111 CDI | 2015 | 267000 | 559 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2010 | 210000 | 280 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz GLK 220 CDI | 2013 | 330tkm | 1040 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 114 CDI | 2017 | 278000 | 260 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz V 250 d | 2020 | 382 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2015 | 218000 | 267 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 109 CDI | 2017 | 609 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 320 CDI | 2008 | 420000 | 189 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 280 CDI | 2006 | 344000 | 233 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 250 CDI | 2012 | 270000 | 260 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 250 CDI | 2011 | 240000 | 1120 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz CLS 350 CDI | 2011 | 210 | 260 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2012 | 130000 | 260 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2012 | 260 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2015 | 245000 | 353 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz S 320 CDI | 2007 | 268000 | 325 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI BlueEFFICIENCY | 2011 | 340000 | 823 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI BlueEFFICIENCY | 2009 | 310000 | 410 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 d 2.0 | 2018 | 115 | 312 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI BlueEFFICIENCY | 2010 | 256000 | 374 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI BlueEFFICIENCY | 2010 | 256000 | 468 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2010 | 340000 | 587 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 250 CDI | 2011 | 350000 | 550 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 250 CDI | 2009 | 307000 | 250 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 250 CDI | 2010 | 272000 | 350 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2012 | 298000 | 217 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz GLK 220 CDI | 2010 | 265000 | 420 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz R 320 CDI | 2008 | 150000 | 250 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 200 CDI | 2010 | 550000 | 470 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 313 2.2 CDI | 2010 | 242170 | 437 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 350 CDI | 2011 | 414000 | 735 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 350 CDI | 2010 | 30600 | 450 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 200 CDI | 2010 | 229000 | 490 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 200 CDI | 2010 | 229000 | 490 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2007 | 390000 | 390 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz R 320 CDI | 2008 | 150000 | 460 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz M 350 CDI | 2012 | 380000 | 346 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200cdi | 2010 | 250000 | 616 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 300 CDI BlueTEC Hybrid | 2013 | 450000 | 503 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2008 | 470000 | 282 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2009 | 337000 | 370 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2012 | 300000 | 391 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2014 | 160000 | 350 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 250 CDI | 2012 | 365000 | 250 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 309 2.2 CDI | 2007 | 240000 | 425 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2008 | 350000 | 530 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2012 | 224000 | 264 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 109 CDI | 2015 | 188000 | 200 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 320 CDI | 2008 | 285000 | 219 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 BLUETEC | 2015 | 230000 | 431 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2013 | 247000 | 395 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 319 3.0 CDI | 2016 | 340000 | 182 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2010 | 335000 | 199 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2011 | 319000 | 470 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI | 2015 | 210tkm | 1322 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 180 CDI | 2012 | 316000 | 456 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 220 CDI BlueEFFICIENCY | 2010 | 356000 | 205 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 320 CDI | 2006 | 342000 | 350 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 320 CDI | 2006 | 322 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 320 CDI | 2008 | 317000 | 256 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 250 CDI | 2012 | 400000 | 458 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2009 | 1701000 | 288 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2010 | 450000 | 199 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz CLA 220 CDI | 2014 | 180000 | 1009 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz GLK 220 CDI | 2009 | 218000 | 198 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz GL 350 CDI BlueTEC | 2013 | 260 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2004 | 300000 | 635 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 418 3.0 CDI | 2008 | 377000 | 299 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 318 3.0 CDI | 2009 | 128200 | 387 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 120 CDI | 2010 | 317000 | 160 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2011 | 299 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz R 350 CDI | 2011 | 324000 | 290 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz M 280 CDI | 2008 | 240000 | 330 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2008 | 368000 | 630 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz M 320 CDI | 2006 | 413 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 313 2.2 CDI | 2010 | 175 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2009 | 182000 | 282 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2010 | 240000 | 500 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 115 CDI | 2009 | 270000 | 199 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Vito 113 CDI | 2011 | 330000 | 466 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 200 CDI | 2011 | 286000 | 374 € |