Volvo hiukkassuodattimen puhdistus hinta

Kilpailuta hiukkassuodattimen puhdistus Volvo

Keskihinta: 350 €

Vaihtelee n. 90 €700 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Volvo hiukkassuodattimen puhdistus

Dpf, eli hiukkasuodatin tai partikkelisuodatin on uusissa dieselkäyttöissä autoissa oleva pakoputkeen sijoitettu keraamisista materiaaleista valmistettu suodatin, jonka tehtävä on suodattaa pakokaasujen mukana kulkevat pienhiukkaset itseensä. Suodattimen elinikä on autosta riippuen 150tkm -300tkm. Mikäli autoa huolletaan hyvin, voi suodattimen kestoikä olla pidempikin. Käytössä suodatin kuitenkin tukkeutuu ja jossain kohtaa sen uusiminen tulee ajankohtaiseksi. Hiukkasuodattimen puhdistuksella voidaan jatkaa suodattimen elinikää. Pahoin tukkeutuneen suodattimeen ei välttämättä puhdistus kuitenkaan enää auta.

Hiukkassuodattimen puhdistukseen on tarjolla monia eri menetelmiä. Suodatin voidaan irroittaa ja pestä tarkoitukseen sopivilla kemikaaleilla ja painevedellä. Suodatin on mahdollista puhdistaa myös sen ollessa paikallaan autossa, tähän on tarjolla erilaisia menetelmiä, mm. puhdistusaineiden laittaminen suodattimeen paine-eroanturin reiästä.
Kustannuksiltaan edullisin tapa on koittaa aloittaa pakotettu renegerointi, eli hiukkasuodattimen poltto. Se voidaan käynnistää testauslaitteistolla. Poltossa auto syöttää normaalia enemmän dieseliä nostaen pakolämpöjä jopa 700-800 celsiusasteeseen. Hiukkasuodattimessa oleva noki syttyy palamaan ja muuttuu tuhkaksi.

Puhdistuksen hintaan vaikuttaa eniten valittu menetelmä. Yleensä testauslaitteella aloitettu renegerointi on edullisen tapa kokeilla puhdistaa suodatin. Mikäli puhdistus ei kuitenkaan auta, niin tällöin suodatin täytyy useimmiten vaihtaa tai oman harkinnan varassa poistaa käytöstä.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta hiukkassuodattimen puhdistus ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Volvo XC40 D3 2.0 2019 220000 500 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D 2009 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 D4 2.4 mk1 2013 75 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2010 165000 155 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2010 433 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.0 D 2009 415000 380 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 1.6 D DRIVEe 2011 370000 740 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 D5 2.4 2012 335000 484 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2010 165000 612 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 D3 2.0 2012 343000 475 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S60 D4 2.0 mk2 2015 278000 459 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 593 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 180 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2012 270000 75 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D mk2 2008 235000 280 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D mk2 2008 235000 590 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D mk2 2008 235000 265 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S60 D4 2.0 mk2 2014 283000 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 1.6 D DRIVEe 2012 326000 125 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D4 2.0 2015 255000 357 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC70 D5 2.4 2008 399500 220 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2012 335 515 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S60 D4 2.0 mk2 2015 220000 619 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D2 1.6 2015 280000 486 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2011 280000 125 €
Näytä huoltopyyntö Volvo C30 1.6 D mk1 2007 280000 90 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2011 350000 790 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2009 316000 255 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 D2 1.6 mk2 2011 237000 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2011 256000 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D4 2.0 2015 207000 620 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 2.0 D mk2 2010 360 680 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2009 365000 730 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.0 D mk1 2009 360000 190 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 320000 75 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 D3 2.0 mk1 2012 330000 590 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S60 D4 2.0 mk2 2015 343000 277 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 2.4 D DRIVEe mk1 2010 380000 556 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 Cross Country D2 2.0 2017 105000 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 D2 2.0 2016 105000 540 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 Cross Country D2 2017 106000 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 Cross Country D2 2017 106000 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 Cross Country D2 2017 106000 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC40 T2 1.5 2022 20 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 260000 520 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 D4 2.0 mk3 2015 777 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC70 D5 2.4 2009 189 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.0 D mk3 2009 370000 335 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 D4 2.0 mk2 2015 246000 400 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC70 D5 2.4 2008 360000 390 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S80 2.0 D 2009 460000 496 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2011 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S80 2.0 D 2008 373000 105 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 D4 2.0 mk2 2015 360000 750 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2010 160000 537 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 D3 2.0 mk3 2016 260 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S80 2.0 D 2009 460000 420 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 D4 2.0 mk3 2015 340000 635 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC70 D5 2.4 2008 330000 189 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2011 326000 44 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V90 D3 2.0 2021 359 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC60 D4 2.0 2015 378000 597 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 D4 2.0 mk3 2014 440000 436 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.4 D mk1 2010 360000 483 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.4 D mk2 2006 370000 59 €
Näytä huoltopyyntö Volvo C30 1.6 D mk1 2007 273000 105 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S80 2.4 D 2009 367 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D mk2 2009 250000 90 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.0 D mk1 2009 361000 395 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.0 D mk1 2010 350000 345 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 367000 609 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.4 D mk2 2007 469000 195 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D4 2.4 2017 131500 416 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S60 D5 2015 470000 443 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 1.6 D DRIVEe mk1 2011 317000 447 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 328000 195 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC90 D5 2.4 mk2 2010 315000 189 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 D4 2015 232000 470 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 D2 1.6 mk2 2011 235000 540 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D mk2 2009 346000 545 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2009 297000 440 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D mk2 2008 347000 20 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2011 200000 379 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D mk2 2008 236 €
Näytä huoltopyyntö Volvo XC70 D4 2.4 2014 260000 249 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D2 1.6 2015 165000 309 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2009 436 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D DRIVEe 2010 255000 450 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V60 D4 2.0 2014 210000 189 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 D3 2.0 mk1 2011 168 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S40 1.6 D 2008 285000 560 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 310000 333 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 1.6 D DRIVEe mk1 2011 3473314 390 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 328000 650 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 1.6 D DRIVEe mk1 2011 245000 390 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 D2 1.6 mk1 2014 176000 285 €
Näytä huoltopyyntö Volvo S80 D2 1.6 2013 430000 375 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V40 D2 1.6 mk1 2014 176000 475 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 2010 185000 200 €
Näytä huoltopyyntö Volvo V70 2.4 D mk1 2008 530000 390 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.