Alfa Romeo Giulia määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Alfa Romeo Giulia

Keskihinta: 229 €

Vaihtelee n. 170 €415 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Alfa Romeo Giulia määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 171000 307 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 220000 281 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 D 2019 175000 370 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 145000 305 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 114000 193 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 130962 202 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2021 19000 223 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 142000 249 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 148000 235 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2019 66000 1225 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2019 66000 314 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 113000 190 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 82500 391 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 144000 229 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 82500 256 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 120300 303 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 60000 313 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 138000 254 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 159000 240 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 101000 383 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 60000 344 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 60000 220 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 103000 194 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 TB 2017 219000 387 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2D AE 2017 112000 223 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 65000 204 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2019 35000 225 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 100000 603 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 117000 813 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 104000 182 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2d 2016 110000 254 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2020 21000 212 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 73000 555 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2020 20000 221 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 131000 218 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 104000 299 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia Diesel 2016 59000 506 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia Diesel 2016 59000 219 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 111000 187 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 140000 256 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 40111 225 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2018 46000 197 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 38000 201 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 110000 370 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2d 2016 93000 219 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 69K 214 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 24000 389 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2020 10000 198 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 Bensiini 2017 136000 255 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia Veloce 2017 660000 184 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 60000 291 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2d 2016 72000 196 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2019 12000 219 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2JTDM 2016 82000 239 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 82500 300 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 48000 271 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 38000 270 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2018 15000 229 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 31000 283 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.0 2017 73100 302 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 64000 175 €
Näytä huoltopyyntö Alfa Romeo Giulia 2.2 2017 211 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.