Hyundai määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Hyundai

Keskihinta: 219 €

Vaihtelee n. 153 €355 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Hyundai määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq Electric 2019 42000 195 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk1 2017 110000 219 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.0 2018 65000 242 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk2 2019 36500 329 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona Electric 2022 120000 159 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i10 1.0 2018 115000 266 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.6 GDi Hybrid 2020 56000 263 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.0 T-GDi 2020 87000 261 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.6 2013 167000 227 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona Electric 2022 60000 213 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Hybrid 2018 57200 235 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2016 85130 430 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Hybrid 2017 110466 151 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk2 2020 74000 203 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Hybrid 2017 98000 186 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 2018 114500 213 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 2018 72000 217 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.0 2019 63322 195 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2017 203990 277 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2017 130000 254 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk2 2019 90000 324 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Hybrid 2020 60000 446 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2015 157000 313 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 CW 1.4 CRDI 2017 150000 198 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 Wagon 2015 54000 223 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk1 2018 119600 198 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq Electric 38kwh 2021 43000 294 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 5 EV 2024 29300 211 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Tucson 1.6 Hybrid 2023 15000 244 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 2014 190000 341 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.0 T-GDi Blue 2021 60000 211 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.6 GDi Hybrid 2020 89900 237 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk1 2017 119000 357 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 2020 68500 223 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk1 2016 130000 237 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2015 100300 274 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.6 turbo 4WD 2019 210000 283 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2017 146000 165 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Plug-in 2017 120700 176 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.6 GDi Hybrid 2020 26000 189 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona Electric 2021 38000 399 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2017 151000 375 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 2018 83000 199 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2017 100000 201 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq Electric 2019 100000 221 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Hybrid 2018 49000 194 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 Wagon 1.5 DPi 110 hv 2024 14500 243 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 CW 1.6 CRDI 2013 251000 219 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.0 2021 50000 226 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk2 2020 93000 287 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq Electric 2019 100000 205 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 2.0 T-GDI N 2020 65000 337 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 2021 45000 327 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona Electric 2019 120000 690 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 Fastback 2020 36000 204 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Tucson 1.6 Hybrid 2022 186 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 CW 1.6 CRDI 2012 240000 213 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2018 80000 218 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 CW 1.6 2009 215000 295 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk1 2017 112000 186 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.0 T-GDi 2019 70000 235 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2018 80000 198 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2018 80000 206 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.0 T-GDi 2019 70000 243 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 CW 1.4 2012 146000 214 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2015 135490 685 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.6 Hybrid 2024 21500 350 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Matrix 1.6 2007 165000 219 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk2 2020 92000 421 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i10 1.0 2019 52000 285 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.4 mk1 2018 111000 298 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq Electric 2020 120000 144 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2012 197 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 5 EV 2022 57000 222 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 2019 134800 234 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 2.0 T-GDI N 2018 113000 317 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.0 2020 56000 219 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Tucson 1.6 Hybrid 2021 94000 558 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq Electric 2019 96000 195 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.0 T-GDi Blue 2021 65000 184 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2012 195000 192 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Tucson 1.6 Turbo 2019 75000 259 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Plug-in 2020 113000 210 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Tucson 1.6 Turbo 2019 75000 267 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 CW 1.4 2016 99000 396 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk2 2019 42000 448 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2017 66758km 246 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.0 mk2 2019 117500 187 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Tucson 1.6 Plug-in Hybrid 2022 29900 230 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.4 2018 95000 308 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i10 1.0 MPi 2021 50800 211 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 2014 165100 202 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.2 mk1 2017 97000 280 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 5 EV 2022 90000 289 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Tucson 1.6 2016 162000 331 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Ioniq 1.6 Hybrid 2020 45000 439 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai Kona 1.6 GDi Hybrid 2020 90600 310 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i30 1.5 Hybrid 2022 56000 209 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.4 2016 65000 222 €
Näytä huoltopyyntö Hyundai i20 1.4 2016 65000 257 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.