Peugeot 107 määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Peugeot 107

Keskihinta: 200 €

Vaihtelee n. 140 €349 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Peugeot 107 määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Lue lisää aiheesta määräaikaishuolto


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 52000 272 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 60000 177 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2008 106000 274 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2012 64000 247 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2012 86000 178 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 97500 182 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 115000 319 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 139000 227 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 54000 206 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2012 38200 147 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 184 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2013 93000 176 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2012 200000 188 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 160000 223 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 50000 208 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 111000 214 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2008 135tkm 205 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 150000 268 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2013 72000 171 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 104000 188 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2012 115000 251 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2009 103882 161 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2008 110tkm 359 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2007 102000 206 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 102000 165 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 89000 224 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2009 47681 203 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 132000 196 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2007 132695 153 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2009 89000 132 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 150000 236 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 67000 359 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 45000 270 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2013 27000 178 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 80000 342 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 47000 281 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 150000 233 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 88000 271 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 Automaatti 2007 103000 185 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 166000 211 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2013 54000 295 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2009 67000 203 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 2010 133000 222 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2014 27000 238 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2012 54000 263 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 77000 119 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2008 60000 199 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 76000 147 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2014 24000 190 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 60000 189 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2008 105000 300 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2014 55000 300 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2007 120000 198 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2009 87000 241 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 2006 155000 192 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 61600 329 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 2011 146000 271 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2008 44000 139 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 94000 188 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 92000 163 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 150000 260 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 63000 267 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2013 32000 296 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 Automaatti 2007 88000 176 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 109000 158 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 67000 209 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 72000 196 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 l bensiini 2007 100000 194 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2011 40000 242 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 127000 291 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 Automaatti 2007 78600 234 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2008 90000 327 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2007 113000 150 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2010 70000 129 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2009 85000 448 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2012 75000 232 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2007 95000 212 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2006 63000 243 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 Automaatti 2007 65000 369 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 1.0 2007 120000 318 €
Näytä huoltopyyntö Peugeot 107 2006 217 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 400 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.