Volvo 850 määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Volvo 850

Keskihinta: 195 €

Vaihtelee n. 98 €289 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Volvo 850 määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1994 281000 242 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1994 281000 172 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1994 255000 212 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 20V 1996 300000 203 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 20V 1996 240000 490 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1996 231129 145 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 20V 1997 168150 233 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 20V 1997 170000 159 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1994 255000 156 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1994 255000 161 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1994 255000 296 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 20V 1994 311000 224 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 20V 1995 239900 166 €
Näytä huoltopyyntö Volvo 850 2.5 10V 1996 257000 260 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.