Ambulanssiverta suonissa ja auttamisen halua

Marjo Järvenpää kuuluu niihin onnekkaisiin, joilla on geeneissä autoilu ja auttaminen. Isovanhempien aloittama sairaankuljetusyritys vei mukanaan seuraavat sukupolvetkin – ensin isän ja sitten tyttären.

Ambulanssin ratissa ja usein valot vilkkuen ajelee ensihoitajaksi kouluttautunut nainen. Nykytekniikka ja työtavat eivät vaadi järisyttäviä ja miehisiä muskeleita, ja onneksi asenteetkaan eivät ole enää este!

Kuka olet?

Marjo, 33 v – Iiläinen ja paluumuuttaja Helsingistä, 2 lapsen äiti

Mitä teet työksesi?

Työskentelen ensihoitajana Oulu-Koillismaan Pelastusliikelaitoksella tällä hetkellä Oulussa ja lähikunnissa.

Kaikki on mahdollista, jos niin haluat!

Miksi olet valinnut kyseisen työn? Miten päädyit valintaan?

Ammatinvalintani on tullut äidinmaidossa. Isovanhempani aloittivat v. 1975 Iissä sairaankuljetusyrityksen. Toiminta siirtyi isälleni 1988. Ollessani lukiossa, sain olla lomillani sekä viikonloppuisin ambulanssissa mukana harjoittelijana. 2001 aloitin sairaanhoitajaopinnot, ja työt ambulanssissa. Muutin 2010 Helsinkiin ja sieltä palasin takaisin pohjoiseen 2013, omiin töihini, ensihoitajaksi.

Miten valintaasi on suhtauduttu?

Urani alussa ensihoito oli hyvin pitkälti miesvaltainen ala. Naisia oli töissä jo muutamia, mutta tosiaan vähemmistönä. Työ on rasittavaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Potilaat ovat raskaita nosteltavia ja liikuteltavia, eivätkä mukana kannettavat hoitovälineistötkään kovin keveitä ole.

Ihmiset kysyvät, kuinka jaksan nostella isoja miehiä potilaina. Paareissa on nykyään renkaat alla, potilasta ei tarvitse käsin kantaa autoon. On olemassa muitakin apuvälineitä, millä siirrellä ja nostella potilaita. Omaa fyysistä kuntoa ja kestävyyttä tulee pitää yllä, jotta työtä jaksaa tehdä ja pysyy kunnossa. 

Toinen, mitä kysytään, on se, miten voin katsoa vierestä, kun ihmiselle on sattunut onnettomuus. Tähän vastaan aina, että ei minulla ole aikaa voivotella ja päivitellä tapahtunutta, työni on auttaa potilasta ja turvata hänen elintoimintonsa. Työssä joutuu kohtaamaan kaikkea mahdollista, mitä taivaan ja maan välillä voi tapahtua. On paljon ikäviä tapauksia - sairastumisia, tapaturmia, onnettomuuksia. Tämä on henkisesti kuormittavaa, ja henkistä hyvinvointia tuleekin myös hoitaa koko ajan. Jälkikäteen käymme tapaukset aina työparini kanssa lävitse (tarvittaessa työnantaja järjestää jälkipuintitapaamisia), mitä oli tapahtunut, mitä teimme ja olisiko jotain voinut tehdä toisin.
Kolmas, mitä ihmiset kysyvät, on että olenko ambulanssissa kuskina vai hoitajana. Työpareista molemmat ovat terveydenhuollon koulutuksen saaneita. Tehtäviä hoidetaan vuorotellen eikä ole erikseen kuskeja ja hoitajia.

Minkälainen on tavallinen työpäiväsi?

Työni on kaksivuorotyötä, 12-tuntisen työvuoron aikana olen välittömässä lähtövalmiudessa hälytykseen. Työvuorossa hoidan hätäkeskuksen meille välittämiä tehtäviä. Teemme yhteistyötä hätäkeskuksen, lääkäriyksikön ja kenttäjohtajan, poliisin, pelastustoimen, terveyskeskusten ja sairaaloiden, sosiaalityöntekijöiden ja muiden viranomaisten kanssa. Ollessamme asemalla suoritamme asemapalvelustehtäviä: huollamme autoa ja välineistöä, teemme varasto- ja lääketilauksia, pidämme autojen ja asemamme siisteyttä yllä jne.

Marjo kehottaa uskaltamaan ja uskomaan unelmiin:

Kaikki on mahdollista, jos niin haluat!


OSALLISTU JA VOITA 100 € lahjakortti omalle lähikorjaamolle!

Kommentoimalla tätä esittelyä vähintään kolmella sanalla olet mukana arvonnassa. Kommentin on toki oltava positiivinen. Ja muistathan valita alla "Julkaise myös Facebookissa"Ja kun kilpaillaan pitäähän ne säännöt olla. Voit niitä lueskella tästä. :)