Asiaa renkaista osa 3

Renkaissa säästäminen, säästöä väärässä paikassa?

Viime vuosien aikana myös niin sanotut halpisrenkaat ovat tulleet markkinoille jäädäkseen. Valtamediasta aktiiviset autouutisten lukijat ovat saattaneetkin jo bongata uutisen, jossa ulkomainen halpa talvirengas voitti tunnetuja laaturengasmerkejä talvirengastesteissä. Tänä päivänä tuttujen rengasmerkkien lisäksi korjaamoiden ja rengasliikkeiden hyllyiltä löytyykin Itä-Euroopan ja Kaukoidän uusia tuttavuuksia pilvin pimein.

Halpisrenkaat ovat varmaankin keskimäärin mainettansa parempia, mutta on mahdollista, että niissä on laadullisia vaihteluita merkkirenkaita enemmän. Allekirjoittaneella on aiheesta sekä hyvää, että huonoa kokemusta. Jokainen valitsee tietenkin itse, sijoittaako renkaisiinsa mahdollisimman vähän vai hieman enemmän, mutta samalla on syytä muistaa vanha sanonta, jonka mukaan hyvä ja halpa ovat kaksi eri asiaa. Turvallisuuteen sijoittaminen tulevaa talvea varten ei välttämättä ole huono asia!

Talvikaan ei onneksi ole ikuinen, joten otetaanpas samalla kantaa myös tuttuun aiheeseen, eli vanhojen talvirenkaiden käyttämiseen kesällä. Mielipiteitä, näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta löytyy varmasti yhtä monta kuin autoihin ja autoiluun intohimoisesti suhtautuvia kuljettajia ja auton omistajia on. Toisen mielestä ei ole mikään ongelma käyttää vanhoja nastarenkaita, joista nastat on nypitty pois ja toinen ei laittaisi tällaisia renkaita autoonsa mistään hinnasta. Asiassahan ei sinänsä ole ongelmaa, eikä mitään estettä käyttää vanhoja talvirenkaita kesärenkaina. Toisaalta taas on fakta, ettei vanha talvirengas pidä asfaltilla yhtä hyvin kuin oikeanlainen ja laadukas kesärengas. Talvirenkaat yleensä ovat myös äänekkäämpiä ajaakin, mutta tämä on vain pieni haitta, eikä oikeasti olemassa oleva turvallisuuteen vaikuttava tekijä. Suosittelemme kaikille lukijoille vahvasti käyttämään aina vallitsevaan vuodenaikaan tarkoitettuja renkaita.

NYT MYÖS UUDET TALVIRENKAAT AUTOJERRYSTÄ!

PYYDÄ TARJOUS TALVIRENKAISTA