Blogi

Blogi

Näytetään kirjoitukset tunnisteilla renkaat

Asiaa renkaista osa 3

Renkaissa säästäminen, säästöä väärässä paikassa?

Viime vuosien aikana myös niin sanotut halpisrenkaat ovat tulleet markkinoille jäädäkseen. Valtamediasta aktiiviset autouutisten lukijat ovat saattaneetkin jo bongata uutisen, jossa ulkomainen halpa talvirengas voitti tunnetuja laaturengasmerkejä talvirengastesteissä. Tänä päivänä tuttujen rengasmerkkien lisäksi korjaamoiden ja rengasliikkeiden hyllyiltä löytyykin Itä-Euroopan ja Kaukoidän uusia tuttavuuksia pilvin pimein.

Asiaa renkaista osa 2

Pyörimissuunnan tärkeys ja urasyvyys

Pyörimissuunta on oleellinen tieto renkaassa. Pyörimissuunta merkitään renkaan kylkeen yleensä selvällä nuolella ja tekstillä ”rotation”. Pyörimissuunnan tulee olla oikein suhteutettuna siihen, kun autolla ajetaan eteenpäin. Miksi pyörimissuunnalla on sitten väliä? Renkaan kuviointi esimerkiksi kesärenkaissa voi olla suunniteltu niin, että se poistaa mahdollisimman paljon vettä pois renkaan alta ajettaessa märällä tiellä. Väärin päin olevan rengas ei poista vettä ja vesiliirron mahdollisuus kasvaa huomattavasti. Lisäksi esimerkiksi nykyaikaisissa kitkarenkaissa voi kitkaa tuottava renkaan lamellikuviointi olla suunniteltu tuottamaan mahdollisimman suuri kitka juuri oikein päin pyöriessään. Uusissa nastarenkaissa puolestaan nastat voivat olla erikoismuotoiltuja ja pitävät jäällä paljon paremmin vain silloin, kun renkaan pyörimissuunta on oikein. Nastat saattavat myös irrota paljon herkemmin kuin pyörimissuunta on väärin ja autolla jarrutetaan.

Asiaa renkaista osa 1

Renkaiden eri merkinnät

Olet joskus saattanut miettiä, mitä autosi renkaan kyljessä oleva teksti 225/45 R17 tarkoittaa. Kyseessä on yksinkertaisesti renkaan koko. Jotta numerot aukeaisivat vähän paremmin, niin pitää tietää, mitä mikin numero kertoo. Ensimmäinen luku kertoo renkaan leveyden millimetreissä. Toinen luku kertoo renkaan profiilisuhteen, eli esimerkiksi luku 45 kertoo renkaan olevan korkeudeltaan 45% poikkileikkausleveydestä. Yksinkertaisemmin sanottuna iso luku tarkoittaa sivusta päin katsottuna korkeaa rengasta ja pieni luku tarkoittaa matalaa rengasta. Kirjaimella tarkoitetaan renkaan rakennetta, R tarkoittaa radial, eli vyörengas. Tämä on yleisin renkaan rakenteen tyyppi nykyaikaisissa autoissa. Kirjaimen jälkeen oleva luku tarkoittaa vanteen halkaisijaa tuumissa. Uusia renkaita hankkiessasi sinun tarvitsee käytännössä ilmoittaa vain sopiva koko ja yleensä autosi merkki ja malli, esimerkiksi 195/65 R15 ja tämän perusteella korjaamo voi tarjota oikeita renkaita autoosi.

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.