Asiaa renkaista osa 2

Pyörimissuunnan tärkeys ja urasyvyys

Pyörimissuunta on oleellinen tieto renkaassa. Pyörimissuunta merkitään renkaan kylkeen yleensä selvällä nuolella ja tekstillä ”rotation”. Pyörimissuunnan tulee olla oikein suhteutettuna siihen, kun autolla ajetaan eteenpäin. Miksi pyörimissuunnalla on sitten väliä? Renkaan kuviointi esimerkiksi kesärenkaissa voi olla suunniteltu niin, että se poistaa mahdollisimman paljon vettä pois renkaan alta ajettaessa märällä tiellä. Väärin päin olevan rengas ei poista vettä ja vesiliirron mahdollisuus kasvaa huomattavasti. Lisäksi esimerkiksi nykyaikaisissa kitkarenkaissa voi kitkaa tuottava renkaan lamellikuviointi olla suunniteltu tuottamaan mahdollisimman suuri kitka juuri oikein päin pyöriessään. Uusissa nastarenkaissa puolestaan nastat voivat olla erikoismuotoiltuja ja pitävät jäällä paljon paremmin vain silloin, kun renkaan pyörimissuunta on oikein. Nastat saattavat myös irrota paljon herkemmin kuin pyörimissuunta on väärin ja autolla jarrutetaan.

Urasyvyyden, eli renkaan kuvioinnin syvyyden mitta mitattuna kulutuspintojen keskialueelta on Suomessa määrätty kesärenkaissa minimissään 1,6 mm ja talvirenkaissa 3 mm. Käytännössä esimerkiksi 1,6 mm kesärenkaissa on jo niin vähäinen urasyvyys, että renkaat saattavat olla todella vaaralliset ajettavat märällä asfaltilla. Kun autosi nousee mutkaisella tiellä vesipatjan päälle ja ratin kääntäminen ja jarrun painaminen ei autakaan, on myöhäistä katua, että renkaiden uusimista tuli lykättyä taas käytännössä olemattoman säästön takia… Suositeltava urasyvyys kesärenkaissa olisikin 4 mm tai enemmän ja talvirenkaissa 5 mm tai enemmän. Muistathan tarkastaa renkaidesi urasyvyyden säännöllisesti!

Ps. talvirenkaiden allelaitto alkaa jo joissain paikoissa Suomea olla ajankohtaista. Muistathan siis, että joulukuun alusta helmikuun loppuun on pakollista pitää autossaan talvirenkaita. Nastarenkaita saa kuitenkin lain mukaan käyttää aina kun keli sitä vaatii. Kitkoilla voit säädösten puolesta ajaa läpi vuoden. :)

NYT MYÖS UUDET RENKAAT AUTOJERRYSTÄ!

PYYDÄ TARJOUS RENKAISTA

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.