Projekti ”Matkalla Tunturiralliin 2017”: Yläkemijoki-ralli

Tosi tarina siitä, miten jotkut asiat ja tuntemukset jäävät niin voimakkaasti mieleen että on pakottava tarve saada kokea ne vielä kerran. Minulle tällainen tunne on kun odottelen vatsahappoja takaisinpäin nieleskellessä ja tärisevin käsin rallin erikoiskokeelle pääsyä. Tällaisen huumaavan tunteen minä olen saavuttanut vain ralli-auton ratin takana ja minä haluan kokea sen vielä kerran.

Odottelen kartturilta lupaa ajaa sisään aikatarkastuspisteelle, oksettaa ja vatsahappoa pukkaa happamien röyhtäisyjen saattelemana suuhun.


Mutta palataanpa ensin ajassa reilu 20v. taaksepäin, paikkana Vanttauskoski ja tapahtumana Yläkemijoki-ralli. Kotikisa ja kotikisan paineet, lapsuuden kotini sijaitsee 3 km päässä lähtöpaikasta.

Odottelen kartturilta lupaa ajaa sisään aikatarkastuspisteelle, oksettaa ja vatsahappoa pukkaa happamien röyhtäisyjen saattelemana suuhun. Kiristettiinkö renkaat? Ovatko konepellin hakaset kiinni? Missä kurvissa tyttöystävä ja isäni on katsomassa? Kestääkö jo useamman kisan ajettu moottori vielä tämän kisan? Paljon kysymyksiä tulee mieleen.

”Saat ajaa sisään” kuuluu pienen rätinän kera kypäräpuhelimista ja palauttaa ajatukset taas oleelliseen. Ajan aikatarkastusasemalle ja vapaa-ehtoisena rallin avustajaksi tullut naapurin Päivi leimauttaa aikakortin ja toivottaa vauhdikasta matkaa. Lähtölipulla on edelliset autot kaivattanut jo melkoiset lähtökuopat ja minä yritän välttää näitä. Eihän
se onnistu, vaan tipahdan lähtökuoppiin pohjapanssari kolahtaen. Saapa nähdä pääseekö tästä edes lähtemään ilman
työntöapua, tuntuu niin kuin renkaat olisi jäänyt ilmaan. Sylkäisen vielä punaisista hiihtohanskoista tussin avulla oikeiden
rallihanskojen näköiseksi tehtyihin käsineisiin, tarkistan viidennen kerran että vaihde on todellakin ykkösellä ja jään kuuntelemaan kartturin laskentaa. 5-4-3-2-1-aja!

Tulisi nyt joku edes nostamaan pystyyn”, kuuluu vieno pyyntö vieressä pää alaspäin roikkuvalta kartturiltani.

Kivet kolisevat vasten pohjapanssaria, mutta sitä vartenhan se on, antaa kolista, nyt on vauhti päällä! Viimeinen kurvi on tiukempi ja U-mallinen. Minun edellä menevä auto on vetänyt kurvin suoraksi ja kyntänyt syvät urat jarruttaessaan.
En ehdi tähän reagoida vaan kääntäessäni kurviin vasen eturengas tippuu uraan ja siitä lähdetään vasemman eturenkaan kautta tangentin suuntaan. Ihan kolmoisvolttia en onnistunut tekemään, vaan jäämme katolleen yhden pyörähdyksen jälkeen. ”Tulisi nyt joku edes nostamaan pystyyn”, kuuluu vieno pyyntö vieressä pää alaspäin roikkuvalta kartturiltani. Paikalle juosseet katsojat pyöräyttävät auton pyörilleen, tuulilasi tipahtaa syliimme ja ensimmäisenä näen isäni kauhistuneet kasvot! Olipas se kiva sattuma, että isä tuli juuri siihen mutkaan katsomaan jossa kaadoin ensimmäisen kerran ralli-autoni.

Tähän kaatoon kaatui myös minun tarinani ralli-auton kuljettajana. Autosta en enää pystynyt itse korjaamaan ajokuntoista, joten möin sen sellaisenaan. Tämän kisan jälkeen siirryin kartturin penkille kolmeksi vuodeksi, mutta se ei anna läheskään samoja fiiliksiä kuin itse ajaminen.
Minä haluan ajaa, minä olen päättänyt ajaa ja minä ajan vielä! Ja se tapahtuu vuoden 2017 Arctic Rallyssa Rovaniemellä. Miksikö silloin? Koska vuonna 2017 täytän 50v. 
Tällä blogilla voitte lukea kokemuksiani rallin huumaavasta maailmasta ja seurata matkaani kohti vuoden 2017 Arctic Rallya

Lue esittely Jukasta täältä!

p.s. Jukka etsii kauttamme yhteistyökumppaneita haaveensa toteuttamiseen. Jos haluat mukaan tähän vauhdinhurmaan edes pieneksi siivuksi ajopuvunhihaa, ota yhteyttä AutoJerryyn asiakaspalvelu@autojerry.fi "Matkalla tunturiin!"