Blogi

Blogi

Näytetään kirjoitukset tunnisteilla Ylermi

Monta vaaraa ompi eessä

Luin lehteä ja hämmentelin kahvia. Kaihoisasti muistelin Ainon koulun aloitusta rapiat 10 vuotta sitten. Eikun kohta jo 12 vuotta?

Lahjaidea ylioppilaalle: Pakoputki?

Surisutin ruohonleikkuria ensimmäistä kertaa tälle kesää – olihan tuo päässyt jo kasvamaan auton öljypohjaa hipovaksi koko ruohikko. Aina niin ihana bensan- ja ruohonkatku helli karvaisia sieraimiani. Unohduin jo nautiskelemaan auringosta ja kärpäsistä, kun päähäni iski ajatus kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Väärin pysäköity heteka

”Tuomi on virran eikun järven rannalla” rallattelin aamulla ani varhain ajellessani Tuomiojärven rannalla. Olin saanut mojovat kuvat ja todisteet naapurikaupungin yrittäjä Vesterisen ketkulan siskonmiehen puuhista. Siellä se piti polkupyöräkorjaamoa ja myymälää omaan pussiinsa – vaikka olivat Vesterisen kanssa samassa firmassa muka.

Nimpparikupla

Pimputus ja pirinä tunkeutui unen läpi karvakorviini. Kuka hemmetti se herätteli tähän aikaan? Haukotellen nostin oikean jalan sängyn laidan yli – ja kahmaisin Sampsungin hiplailtavaksi. ”Ihanaa nimipäivää, pupuseni Ylermi”. Nythän se vasta tyhjää suttasi, kellekäs minä pupunen olen?

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.